Ensimmäisessä Startti-stipendihaussa 16 400 euroa liikuntaharrastuksen alkuvaiheen tukemiseen
VAU ja Tukilinja-lehti käynnistivät vuoden 2015 alussa Startti-stipendijärjestelmän, jolla tuetaan vammaisurheilu- ja liikuntatoimintaa harrastamisen alkuvaiheessa. Ensimmäinen Startti-stipendihaku päättyi helmikuun loppuun. Jakoon lähti yhteensä 16 400 euroa 18 yksilöhakijalle ja 19 yhdistykselle tai seuralle.
Yksilöhakijoina Startti-stipendiä voivat hakea omassa urheilulajissaan alkutaipaleella olevat mutta harrastuksessaan tavoitteelliset vammaiset liikunnan harrastajat ja urheilijat iästä riippumatta. Hakijoina voivat olla myös sellaiset seurat ja yhdistykset, joissa järjestetään vammaisurheilu- tai -liikuntatoimintaa tai joissa suunnitellaan tällaisen toiminnan aloittamista.
Seuraava haku päättyy lokakuun loppuun. Hakemuksen voi tehdä vaikka heti. Yksilöhakija voi saada maksimissaan 500 euron ja yhteisöhakija maksimissaan 1 000 euron stipendin.
Startti-stipendin saajat kevään 2015 haussa
Yksilöhakijat
- J. Karhinen, Juva: Pyörätuolilla liikkuva jousiammunnan harrastaja. Stipendi on tarkoitettu välinehankintoihin sekä harjoitus- ja kisamatkoihin.
- T. Toivonen, Kiuruvesi: 26-vuotias dynaamista ramppikeilausta harrastava nuori. Stipendi on tarkoitettu uuden pallon ostoon sekä kisa- ja harjoitusvuoromaksuihin.
- P. Hatunen, Parola: Vammaisratsastusta harrastava näkövammainen henkilö. Stipendi on tarkoitettu valmennusleirille osallistumiseen.
- T. Salo, Vantaa: Stipendi on tarkoitettu pyörätuolitanssin harjoitusleirille osallistumiseen.
- J. Niemi, Tampere: 25-vuotias agilityn harrastaja, jolta puuttuu käsi. Tavoitteena on lisätä harjoittelua ja aloittaa kilpaileminen.
- S. Grundström, Espoo: 14-vuotias sähköpyörätuolijalkapallon harrastaja. Stipendi on tarkoitettu pelituolin hankkimiseen.
- H. Lahtinen, Jyväskylä: 16-vuotias yleisurheilija, joka on valittu edustamaan Suomea kansainvälisellä NIFU-leirillä Färsaarilla.
- J. Tulisalo, Helsinki: 12-vuotias näkövammainen kilpauimari, joka tarvitsee lisäopetusta uintitekniikassa.
- M. Kultti, Hyvinkää: 14-vuotias vammaisratsastusta harrastava nuori. Stipendi on tarkoitettu kilpailuleirien kustannuksiin.
- J. Kinnunen, Turku: 15-vuotias uinnin ja judon harrastaja, joka osallistuu kansainväliselle NIFU-leirille Färsaarilla.
- Al. Lundell, Parainen: 11-vuotias sähköpyörätuolijalkapallon harrastaja. Stipendi on tarkoitettu pelituolin hankintaan.
- Aa. Lundell, Parainen: 6-vuotias sähköpyörätuolijalkapallon harrastaja. Stipendi on tarkoitettu pelituolin hankintaan.
- K. Nader, Vaasa: 13-vuotias kilpauimari, jolla on oppimisen rajoitteita. Stipendi on tarkoitettu harrastuksen kustannuksiin.
- S. Paukkeri, Kempele: 13-vuotias nuori, joka harrastaa ratakelausta. Stipendi on tarkoitettu kansainväliselle NIFU-leirille osallistumiseen ja kelaushansikkaiden hankintaan.
- T. Juntunen, Oulu: Kehitysvammainen keilailun harrastaja. Stipendi on tarkoitettu keilapallon ostoa ja keilacupin matkakustannuksia varten.
- R. Silander, Helsinki: 21-vuotias nuori, jolla on liikkumisen rajoitteita. Stipendin avulla hän kehittää tanssitaitojaan katutanssikursseilla.
- M. Lehto, Jääli: Pyörätuolisulkapalloa aktiivisesti harrastava henkilö. Stipendi on tarkoitettu harjoitus- ja leirimatkojen kustannuksiin.
- S. Petramaa, Hämeenlinna: 13-vuotias taitoluistelija, joka tähtää Special Olympics -taitoluistelukilpailuihin. Stipendi on tarkoitettu harrastusvälineisiin ja kisamatkoihin.
Yhteisöhakijat
- Pohjois-Karjalan Näkövammaiset, Joensuu: Stipendi paikalliselle näkövammaisyhdistykselle liikunnallisten toimintapäivien ja patikkaretkien järjestämistä varten.
- Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys, Kuopio: Stipendi lentopallo- ja sulkapallovälineiden hankintaan. Yhdistyksen tavoitteena on edistää jäsenten liikunnan harrastamista.
- Husaariratsastajat, Vantaa: Stipendi näkö- ja kehitysvammaisten ratsastajien erityisvälineitä varten. Ratsastusseuran tunneilla käy viikoittain 12 vammaista ratsastajaa.
- Loimaan Korikonkarit, Loimaa: Stipendi koripalloseuran pyörätuolikoripalloilijoille pallojen ja harjoitteluvälineiden hankkimista varten.
- Kuusamon Kehitysvammaisten Tuki, Kuusamo: Stipendi salibandyn peliliivien ja mailojen sekä keilauksen ja salibandyn peliasujen hankintaa varten. Yhdistyksen jäsenet harrastavat aktiivisesti näitä molempia lajeja.
- Lylmi, Niemisjärvi: Stipendi bocciapallojen hankintaa varten toimintansa aloittaville, vammaisille suunnatuille liikuntaryhmille. Ryhmät järjestetään yhteistyössä Hankasalmen Invalidien kanssa.
- Kouvot, Kouvola: Stipendi välineiden hankintaa varten koripalloseuran aloittamalle Unified-koripallotoiminnalle.
- Vantaan Jalkapalloseura, Vantaa: Stipendi yhtenäisten peliasujen hankkimista varten SuperJengi-jalkapallojoukkueelle, jossa pelaa kymmenen 6–10-vuotiasta vammaista lasta.
- SC Liekki, Parainen: Stipendi maalitolppien ja peliasujen hankkimista varten sähköpyörätuolijalkapallojoukkueelle, jonka pelaajat ovat alle 12-vuotiaita.
- Etelä-Karjalan Näkövammaiset, Lappeenranta: Stipendi paikalliselle näkövammaisyhdistykselle sokkopingistoiminnan käynnistämistä varten.
- Mikkelin Seudun Invalidit, Mikkeli: Stipendi frisbeegolftoiminnan aloittamista varten. Invalidiyhdistys rakentaa frisbeegolfradan yhteistyössä paikallisen frisbeegolfyhdistyksen kanssa.
- Kainuun Näkövammaiset, Kajaani: Stipendi patikkaretken ja lajikokeilujen järjestämistä varten. Lajikokeilujen tavoitteena on tukea yhdistyksen jäsenten liikunnan harrastamista.
- BC Nokia Unified, Nokia: Stipendi soveltavan koripallon tapahtuman järjestämistä varten seuralle, joka järjestää Unified-koripallotoimintaa. Tapahtuman tarkoituksena on löytää lisää harrastajia lajin pariin.
- Tampereen seudun Näkövammaiset, Tampere: Stipendi näkövammaisten joogaleirin järjestämistä varten. Leirin tavoitteena on rohkaista uusia näkövammaisia joogaharrastuksen pariin.
- Varala-Tiimi, Tampere: Stipendi soveltavan taitoluisteluryhmän lajikokeilupäivän ja kaikille avoimen luistelutapahtuman järjestämistä varten.
- Koovee, salibandyjaosto, Tampere: Stipendi sähköpyörätuolisalibandytoiminnan kustannuksiin.
- Keski-Uudenmaan Näkövammaiset, Kerava: Stipendi lajikokeilujen ja tanssikurssin järjestämistä varten.
- Suomenselän Invalidit, Ähtäri: Stipendi kuntosaliryhmän käynnistämistä varten.
- Seinäjoen Seudun Urheilijat, Seinäjoki: Stipendi urheiluseuralle, jonka vammaisurheilun teemapäivässä järjestetään lajikokeiluja ja annetaan tietoa eri harrastusmahdollisuuksista.