Melontaa ja suppailua
Vesi elementtinä on monelle tuttu. On vesi sitten lasissa, alla, päällä tai ympärillä, niin se kuuluu suomalaisuuteen. Tuhansien järvien maassa useimmilla on ollut mahdollisuus jo lapsesta saakka touhuta uimalassa tai mökkirannassa. Näin se alkoi myös Timo Ylikarhun elämässä. Lapsena mökkiranta tuli tutuksi ja vedessä peuhaaminen ei pelottanut näkövammasta huolimatta. Nuoruudessa kaveri ehdotti melontaa ja niinpä Timo päätti kokeilla lajia.
– Tuntui mukavalta ja koska olen retkeillyt sekä vaeltanut pienestä pitäen, niin se tuntui hyvältä lisältä liikkumiseen luonnossa. Menin melontakurssille, jotta sain tekniikan ja taidon haltuuni. Sen jälkeen hakeuiduin melontaseuran jäseneksi, Timo kertoo ja jatkaa:
– Kajakki on se juttu! Se on ketterä, nopea ja olet lähellä vettä. Kaksilapainen mela on helppo käyttää. Se on eräänlainen oman kehon jatke, koska käytännössä takapuoli on vedenpinnan alapuolella. Olen kokeillut myös kanoottia, mutta yksilapaisen melan käyttö vaatii erilaista tekniikkaa ja on siten myös hitaampaa. Kanootti ei ole niin ketterä kuin kajakki.
Timo ei ole hankkinut omaa kajakkia, vaikka onkin melonut kymmenen vuotta. Melontaseuran jäsenmaksulla saa hyvin käyttää seuran välineistöä ja osallistua retkille, jossa välineet ovat valmiina. Hän mainitsee myös, että asuu lähellä melontaseuran vajaa, jolloin ei tarvitse miettiä kuljetusta. Timo kannustaa harrastajia seuroihin, sillä siellä saa oppia ja tutustuu uusiin ihmisiin.
– Seuran jäsenenä sain myös tutustua suppailuun eli SUP-laudalla melomiseen. SUP-lautailu eli stand up paddle boarding on surffilaudan tapaisella laudalla melomista; istuen, polvillaan, maaten tai seisten. Kajakkimelontaan verrattuna se vaatii kärsivällisyyttä ja tasapainoa. On hitaampaa, koska melotaan yksilapaisella melalla. Kajakki vie tässäkin voiton, Timo naurahtaa.
Soutaminen silloin tällöin mökillä on ok, mutta ei niin mielekästä. Laitesukellusta Timo ei ole kokeillut, mutta miettinyt, että voisi olla kokeilemisen arvoista. Seuraavina suunnitelmissa on kesälomalla pari yhden yön reissua meloen. Pisimmät reissut ovat olleet viikon mittaisia ja melomista on tullut lähes parisataa kilometriä. Timon mukaan esimerkiksi Helsingin ja Espoon rannoilla on hyviä retkisaaria, joissa on palveluja saatavilla ja yöpyminen mahdollista. Todellista lähiliikkumista pääkaupunkiseutulaisille!
– Näkövamma ja melonta. Haasteita? Ensimmäisenä tulee mieleen kalastajat. Olen heikkonäköinen, niin erotan henkilön rannalla, mutta en hänen siimaansa, koukkua tai kohoa. Näissä tilanteissa kierrän rannan hieman kauempaa. Joskus myös laitureista lähtevät nopeat veneet voivat haastaa. Usein kuitenkin olen se hitain kulkija veneisiin verrattuna, niin annan muiden mennä suosiolla ohitseni. Isojen laivojen väylät ovat haasteellisia, mutta niistäkin aalloista olen selviytynyt. Heikkonäköisyyteni on aina ollut sama, joten olen yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella oppinut rajani. Vesillä ollessa ei voi koskaan puhua liikaa turvallisuudesta. Jos olen uuden porukan kanssa melomassa, niin yritän muistuttaa, että enemmän ääntä kuin käsimerkkejä, sillä kauempaa en näe käsimerkkejä. Itselläni on aina mukana kiikari, joka helpottaa näkemistä esimerkiksi uusien paikkojen hahmottamisessa. Kun olen melonut henkilöiden kanssa, jotka näkevät vain auringon valon, niin se on hyvä kompassi. Pitää auringon esimerkiksi vasemmalla puolella kello 10 kohdassa, niin saa hyvin suunnan. Tuttu melojakaveri on hyvä apuväline, koska tuntee silloin minut ja haasteeni jo entuudestaan. Melon paljon myös itsekseni, Timo kertoo.
– Melonta on edullinen ja hyvä harrastus. Enemmän harjoittelen silloin, jos tiedän, että on tulossa pidempi reissu. Eskimon harjoittelu? Eskimo on käännös kajakilla, jossa meloja kääntää itsensä melan avulla ylös vedestä eikä poistu lainkaan kajakista. Olen harjoitellut käännöstä uima-altaassa, mutta vain puolikas onnistuu. Retkikajakilla hieman haastavaa. Koskikajakilla onnistuisi ehkä helpommin. Onneksi sellaista tilannetta ei ole tullut. Turvallisuusasioita ei vesillä voi vähätellä, Timo muistuttaa.
Teksti: Tiina Siivonen
Kuvat: Timo Ylikarhu
