Ryhmässä tulee liikuttua

Monet liikuntaryhmät alkavat syyskuussa. Lomien jälkeen ollaan innostuneita ja ilmoittaudutaan mukaan. Soveltavan liikunnan ryhmiä järjestävät eri yhdistykset, kansalaisopisto, kaupungin liikuntatoimi ja yksityisetkin tahot. On hyvä katsella eri tahojen tarjontaa. Myös peruutuspaikkoja kannattaa kysellä, sillä saattaa olla, että paikkoja vapautuu aloituksen jälkeen.

Monen yhdistysten liikuntaryhmiin pääsevät kaikki ja erona on hinta, joka voi olla eri jäsenille ja muille. Tämä on hyvä keino saada lisää liikkujia ilman, että täytyy liittyä jäseneksi. Jos mielenkiintoista liikuntaryhmää ei löydy soveltavan puolelta, niin kannattaa selvittää, onko kiinnostava ryhmä esimerkiksi esteettömässä paikassa. Jos paikalle pääsee, kannattaa kysyä, voiko osallistua mukaan ja tehdä ryhmässä mitä pystyy soveltaen tai sellaisenaan.

Seuraavaksi voimme lukea kahden Iloliikuttajan eli vertaisohjaajan mietteitä siitä, miksi he harrastavat ryhmäliikuntaa. Pauli Mattila on Raisiosta ja on harrastanut monenlaista liikuntaa elämän eri vaiheissa.

– Ryhmäliikunta on mukavaa. Siellä tapaa kavereita ja porukassa on hyvä henki. Tulee tehtyä ja liikuttua yhdessä. Käyn Lounais-Suomen MS-yhdistyksen ryhmäliikuntatunneilla. Vertaistuki on myös tärkeää, vaikka ollaankin liikkumassa. Ryhmässä on aina voimaa. Se kannustaa ja tukee tekemään, Pauli pohtii.

Hän seuraa urheilua myös televisiosta:

– Jääkiekko on ykkönen, mutta kaikki urheilu, jossa Suomi on edustettuna, sopii.

Paulille ikimuistoisia hetkiä ovat Lasse Virenin ja Mika Myllylän voitot. Näitä voittoja on katsellut myös Heidi Ikäheimonen Espoosta. Heidi on armoton penkkiurheilija, jolla tietämystä riittää eri lajeista. Heidille tosin ei penkkiurheilijan rooli riitä, vaan hän on toiminut myös vapaaehtoisena monenlaisissa kilpailuissa.

– Seuraan urheilua, melkein kaikkia lajeja pois lukien nyrkkeily, paini, formulat ja extreme-lajit. Sykähdyttävin urheilumuisto löytyy varmaan vaparihommien myötä vuodelta 2009 kotikisoista Hartwall Areenalta taitoluistelun EM-kisoista, joissa kotikisamenestys oli huikaiseva. Laura Lepistön kultaluistelu ja hetki, kun katsomossa oli kuolemanhiljaista, kun pisteitä odotettiin... Eli tämä. Ja jos kansainvälisesti mietitään, niin sekin liittyy taitoluisteluun, eli tämä, tätä ei voi kuin henkeään haukkoen katsella. Kukaan maailmassa ei tee noin tajuttoman huikeita askelsarjoja, ei edes Javier Fernandez, Heidi muistelee huikaisevia hetkiä urheilun parissa.

Ryhmäliikunta on myös Heidin mieleen.

– Ryhmässä tulee tehtyä enemmän, ehkä vähän ylitettyä omia rajojaankin. Yksin puurtaminen on vähän tylsää. Käyn vesijumpparyhmässä torstaiaamuisin. Se antaa voimaa pitkiin työpäiviin, ja parasta siinä on se, että vaikka aamulla sinne lähtiessä tuntuu, että ei jaksa, niin kummasti sitä jaksaa taas kuitenkin, Heidi tiivistää motivaatiotaan lähteä liikkumaan ennen työpäivää.

Lopuksi Heidi antaa kaikille visaisen kysymyksen yleisurheilun puolelta, jonka nykytilanne kovasti puhututtaa valtakunnallisesti.

– Tää on Suomen keihäänheiton historiaan liittyvä juttu. On tosin vain jokusen kymmenen vuotta vanha juttu, ei ihan aikaiseen historiaan tarvitse kaivautua. Googlaaminen ei oo sallittua! Tätä ovat joskus ns. urheiluasiantuntijatkin pohtineet pitkään. Kysymys kuuluu ja on kaksiosainen: Suomalaisen keihäänheiton historiaan mahtuu välille 1980–2000 kymmenen vuoden arvokisaputki, jolloin jokaisissa EM-, MM- tai olympiakisoissa on tullut jonkun värinen mitali Suomeen.

• A) määrittele ajanjakso, jota kysytään ja
• B) nimeä sekä mitalistit että heidän mitaliensa väri ja missä kisoissa saavutettu.

Veikkaan, että vähän aikaa pitää pähkäillä. Osan muistatte ihan varmasti, mutta arvaan, että osaa joudutte kaivelemaan muisteistanne, Heidi naurahtaa ja toivottaa kaikille onnea. Vastaus kerrotaan ensi viikon viimeisen syyskuun kuntokuujutun lopussa.

Paulin sanoin tähän loppuun – ryhmässä on voimaa, joten porukka kokoon ja liikkumaan!

Teksti ja kuvat: Tiina Siivonen